Yritys

Sauplast Oy on 1983 perustettu perheyritys, joka tuotannollaan ja tuotekehityksellään tarjoaa kehittyneitä pakkausratkaisuja, korvaa tuontia ja turvaa suomalaisia työpaikkoja. Valmistajana pystymme vastaamaan toiveisiinne valmistaen käyttöönne mahdollisimman hyvin soveltuvia kalvo- ja pakkausratkaisuja.

Käytämme uudelleen kaiken tuotannossa syntyvän hukkakalvon ja hankimme uusioitua keräysmuovia markkinoilta niin, että merkittävä osa tuotannostamme on kierrätettyä materiaalia. Laitteita ja menetelmiä kehittämällä olemme päässeet aiempaa kestävämpiin, silti ohuempiin kalvoihin, siinäkin tarkoituksenamme energian ja luonnonvarojen säästäminen.

Vähähiilisyys energia- ja resurssitehokkuuden sekä kiertotalouden keinoin -hankkeemme on saanut ELY-keskukselta EU:n osarahoittamaa kehittämisavustusta.

Tuotteemme tarjoavat pakattaville materiaaleille suojan ja säilyvyyden muovin ylivoimaisia ominaisuuksia hyödyntäen.

Asiakkaamme ovat eri alojen yrityksiä, pakkaavaa teollisuutta ja tukkuliikkeitä, joiden kautta osa tuotannostamme päätyy myös vientiin.

Olemme tottuneesti ja hyvää palautetta saaden mukana myös julkishallinnon hankinnoissa; sopimusasiakkainamme on kuntia, kaupunkeja, terveydenhuollon kuntayhtymiä, keskussairaaloita ja sairaanhoitopiirejä.

Tuotteemme ovat Suomessa valmistettuja avainlipputuotteita, joita kuluttajat arvostavat.

Synergiaa toimitusvarmuuden ja tuotekirjon osilta luo myös Merikarvialla toimiva SeaPack Oy, joka on Sauplastin tytäryhtiö.

Sauplast Oy Siikaisten tehdas

Sauplast Oy Siikaisten tehdas

Kokemäen tehdas

Sauplast Oy Kokemäen tehdas